”Törsäilevät hallitukset saavat finanssimarkkinoilta sormilleen” : suomalaisen EMU-keskustelun talousteoreettinen argumentaatio jälkikeynesiläisestä näkökulmasta

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin suomalaisessa EMU-keskustelussa käytettyjä argumentteja. Tutkimuskysymykseni on, millaisilla talousteoreettisilla argumenteilla EMU-jäsenyydestä on keskusteltu. Lisäksi tutkin ovatko argumentit muuttuneet eurokriisin jälkeen. Hypoteesini on, että uusklassisen taloustieteen oletukset ovat keskustelussa vahvat ja tämän vuoksi rahapoliittinen suvereniteetti tai kokonaiskysyntä eivät ole olleet merkittävässä roolissa keskustelussa. Aineistossa ovat esillä suomalaiset talouspolitiikan vaikuttajat, eli kansanedustajat, ministerit, taloustieteilijät sekä talouspolitiikasta vastaavat virkamiehet. Aineistoni koostuu erilaisista lausunnoista, julkaisuista, selonteoista, tiedonannoista, tietokirjoista, selvityksistä, raporteista ja akateemisista artikkeleista. Ajallisesti aineisto sijoittuu 1990-luvulle ennen eurovaluutan käyttöönottoa ja 2010-luvulle eurokriisin puhkeamisen jälkeiselle ajalle. Analysoin keskustelussa käytettyjä argumentteja jälkikeynesiläisen talousteorian näkökulmasta. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen millä tavalla keskustelussa ovat esillä rahapoliittinen suvereniteetti, keskuspankkirahoitus ja kokonaiskysyntä sekä millä tavalla uusklassisen taloustieteen oletukset ovat vaikuttaneet käytyyn keskusteluun. Analyysin tuloksena totean, että suomalainen EMU-keskustelu noudattelee uusklassisen taloustieteen aksioomia. Läpi aineiston esiintyy jaettu näkemys, jonka mukaan pitkällä aikavälillä julkisen talouden on oltava tasapainossa ja kysynnällä on vain lyhyen aikavälin merkitys. Rahapoliittisen suvereniteetin ja keskuspankkirahoituksen merkitys kuitenkin tunnustetaan toisinaan valtion velanhoitokyvyn näkökulmasta. Tutkielma myös osoittaa, että suomalainen EMU-keskustelu on ollut 1990-luvulla runsasta. Uusklassisen taloustieteen oletuksille perustuvan keskustelun vuoksi suomalaisessa talouspoliittisessa keskustelussa on suhtauduttu EMU-jäsenyyteen suopeammin kuin jälkikeynesiläisestä näkökulmasta. Talouspolitiikan liikkumatilan kaventamista ja budjettikurin lisäämistä ei tämän vuoksi pidetä negatiivisena asiana